Ei sanat riitä kertomaan...

Juu eli minä taas eilen tavalliseen tapaani sain mustiskohtauksen, kun herrani sai tekstarin eräältä, jonka kanssa ainakin LUULIN etteivät oo enää väleissä. Nimen perässä oli vielä sydän.. Laittoi mietityttään. Mutta joo. Toki, juttelenhaa minäki exieni kanssa jne jne mutta.. Nii.. en tiiä. Sain sitten hillittömän itkukohtauksen siinä illal/yöllä. Ja nyt on silmät sen näkösetki... Vaikka saatiin asia puhuttua niin silti jäi kaivaan. Miksi en voi luottaa?

.... Siksi, koska oon joutunut elämäni aikana pettymään enemmän ku liikaa. Nimenomaan siis kakslahkeisiin. Jotenkin vaan.. En tiedä. Haluisin luottaa M:ään ja toisaalta luotankin, mutta silti jostain aina tuo kumpuaa. Enkä todellakaan tiedä, miksi. Toivon, että voisin elää asian kanssa, ett avokilla on PALJON tyttöpuolisia kavereita, koska en haluu että tää kaatuu tähän. Enkä nyt siis syyllistä häntä, mutta... Omaa reaktiotani tässä nyt vaan koitan ymmärtää... Kun aiemmin kirjotin siitä menettämisen pelosta, niin nyt se iski. Pahempana kuin koskaan.

Tästä päästiinkin sitten siihen, kun itsestä tuntuu, etten kelpaa tälläsenä ku oon. Piän itteeni lihavana, (bmi 26.02 lievä lihavuus). Nyt oonki alkanu vaan miettiin painooni hyvin paljon vuorokaudesta. Koko ajan stressaa. Mutta joo, vielä joku päivä olen tyytyväinen itseeni.

Loppukevennyksenä laitettakoon mielenkiintoinen uutinen ;)