Pelkään ja luovutan.

Nyt mä sen teen. Nyt on aika luovuttaa.. Nostan kädet pystyyn niin pian pitäisi helpottaa.

En siis ole luovuttamassa elämän tai sellaisen suhteen. Ehhei. Nyt on vaan korkea aika myöntää tappio itselleni. En olekaan niin vahva, kuin olen luullut ja antanut muiden ymmärtää. Minäkin olen vaan heikko pieni ihminen, joka epäonnistuu ja joka pelkää.

Nimenomaan. Mä pelkään. Pelkään muuttua/muuttaa itsessäni asioita, mitkä pitää muuttaa. Asioita, jotka on muutettavissa. Tarkoitan nyt tekoja jne. jotka voisin jättää tekemättä/tehdä erilailla. Pelkään tulla torjutuksi tietyissä tilanteissa, jotka mun pitäisi tehdä erilailla. Muutenkin pelkään muutosta.



Esimerkkinä, olen huomannut, että kun suutun, olisi parempi lähteä vaan hetkeksi pois tilanteesta ja rauhottua, jollon olis helpompi käsitellä niitä fiiliksiä. Miettiä, missä mättää? Mutta pelkään. Pelkään lähteä, koska mulla on tunne, että olen ns. luovuttanut ja "häipynyt". Tulee  tunne, että kun olisin valmis esim. pyytämään anteeksi, sitä ei hyväksytäkään ihan "noin vain". Joka olisi toki ihan ymmärrettävää, mutta silti pelkään. Ristiriitaista, eikö?

Tämä lyhyen lyhyt postaus on erityisesti eräälle henkilölle, joka kyllä tunnistaa itsensä. Kaikesta huolimatta, rakastan.


Suositut tekstit