Pelkoa ja itsensä ylittämistä

Mietin tovin, kehtaanko kirjoittaa tästä koska tavallaan tämä on noloa. Mutta sitten rohkaistuin ja päätin kirjoittaa ja pysyä tässäkin asiassa avoimena.

Eli siis kuten ainakin osa varmasti tietää, mä oon sairastellut tässä jo useemman kuukauden, ja eilen oli sitten se päivä, kun piti palata kouluun. Sovin jo pari viikkoa sitten opon kanssa tulevista kursseista ja tälle jaksolle mulle tuli sitten maantieto... En ensinnäkään osaa maantietoa ollenkaan ja muutenkin se tuntuu vastenmieliseltä nimien opetteluineen jne. No, empä vielä sillon ressannut asiaa, mutta pari viime päivää en oo muuta tehnytkään ku ressannut. Ja ressannut. Ja ressannu lisää.

Ke-to välinen yö meni todella huonosti, ja mua jo illalla pelotti niin paljon että meinas hermot mennä kaikkeen. Uni onneksi kumminkin tuli, ja aamu koitti. Pelotti lisää.

Kello kun alkoi lähestyä viittä, mun pulssi hakkas varmaan 300. Jännitti ja ahdisti niin paljon, että koulumatkalla meinas iskee paniikki ja itku oli kurkussa. Mutta sitten. Kello löi 18.45 ja tunti alkoi. Missä mun jännitys ja ahdistus? Ne oli kadonnut. Opettaja oli sen verran hömelö, että en paljo viittiny jännittää turhaan. Sen sijaan tilalle tuli levottomuus. Ainoa asia, mitä mun päähän jäi koko puolentoista tunnin aikana oli, että "maapallo on pyöreä" >.<

Mua on jo useemman tovin kaikki sosiaaliset tilanteet pelottanut ja jännittänyt ja jopa ahdistanut. En tiedä miksi. Mutta tänään mä selvisin ja selviin jatkossakin!